Katso myös juttu harjoittelupurjehduksesta Estellellä

Vesa Pölkki:

s/v Estellellä Göteborgista Barcelonaan

• Etusivulle

• Ammatti-Vesa
  • Työnkuva
  • Konsertteja
  • Kuopion konservatorio
  • Ammattilinkkejä

• Tuotanto
  • Sävellyksiäni
  • Rakenna oma caposi (englanniksi)
  • Suuren terssin ja 5. osaääneksen konfliktista

• Vesa itse
  • Minä
  • Sukuani
  • Opettajani Štěpán Rak
  • Piparkakkutalot
  • Kielet ovat kivoja
  • Muita harrastuksia

• Purjehdus
  • Arkkienkeli
  • Tuulentie
  • Reilun kaupan Estelle
  • Meripurjehdus Estellellä

• Matkat
  • Unkariin
  • Afrikkaan
  • Meripurjehdus Estellellä
  • Uralille
  • Uralille uudestaan

• Suomi – Unkari Seura
  • Siilinjärven Suomi – Unkari osasto
  • Suomi – Unkari Seura
  • Unkari – Suomi Seura
  • Hajdúböszörményn kaupunki
  • Hajdúböszörményn U – S seura

• In English
  • Vesa himself
  • Build your own capo
  • Links

• Magyarul
  • Vesa magyarul
  • Urál
  • Vesa és Jussi Afrikában

• Linkit
  • Ammattilinkit
  • Purjehduslinkit

– – –

Gibraltar Times, 30. maaliskuuta 2000

Senzation! Kallioapinat uhattuina

Gibraltarin kansallisrikkaus, Euroopan ainoa apinalaji, on uhattuna. Tuntematon apinajoukko on yllättäen ilmestynyt niemelle. Viidentoista yksilön lauma on muutaman päivän terrorisoinut apinoidemme asuinsijoja, ja mikä pahinta niitä on nähty myös alhaalla kaupungissa. Vieraiden marakattien röyhkeys on mittaamaton, ne ovat pyrkineet jopa diskoihin. Vierailevat apinat eroavat omistamme siten, että niiden väritys ja karvoitus vaihtelee, ne haisevat pahemmalle kuin alkuperäiset, ne kiroilevat ja joltakin rappeutuneelta Homo Sapiensilta ne ovat oppineet jopa mieltymyksen alkoholiin ja tupakkaan. Onneksi viranomaiset ovat ottaneet tiukan asenteen tulokkaita kohtaan ja vanginneet ne kaikki. Apinat lähetetään tiehensä satamassa sattumalta olevalla hylätyllä romulaivalla heti, kun tunkeilijoiden HIV-testit valmistuvat. Karkotus tapahtuu 1.4. klo 14, silloin yleisölläkin on mahdollisuus nähdä vilaukselta saastainen sakki. Ellei laiva pian katoa horisontin taakse, armeija posauttaa sen upoksiin.

– – –

Göteborgissa pidettiin 9. – 12.3. 2000 maailmankauppojen kokous, ja siellä Estelle oli yhtenä nähtävyytenä, onhan laivan tarkoitus sama kuin maailmankauppojen, jotka Suomessa tuntevat nimen 'kehitysmaakaupat': auttaa kehitysmaita auttamaan itseään toimittamalla niiden tuotteita kehittyneiden maiden markkinoille ja vielä siten, ettei lihoteta jo valmiiksi rikkaita tavaran välittäjiä. Senpä takia Estellen matka Välimerelle aloitettiin juuri Göteborgista.

Keskiviikkona 8.3. matkustin junalla Turkuun, mistä monen muun Estellelle ja kokoukseen matkaavan kanssa laivailin meren yli Tukholmaan, ja torstaina iltapäivällä alus löytyi keskeltä kaupunkia Stenpiren-nimisestä laiturista jonkinmoisen seikkailurikkaan kiertoajelun päätteeksi. Olimme vuokranneet Tukholmasta auton, johon mahtui paljon matkatavaraa ja kolme henkilöä. Illalla osallistuin yhtenä Estellen edustajista kaupungin vastaanotolle, jonne maailmankauppaväki oli kutsuttu. Ihan hyvä tilaisuus, ei lässytetty liikaa puheita vaan käytiin suoraan käsiksi pöydän antimiin.

Lauantaina oli aamulla muutama sentti lunta maassa laiturilla ja laivankin kannella, vaikka torstaina oli ollut 8 astetta lämmintä. Ruotsin kevät olikin vaihtunut takatalveen. Pidimme paloharjoituksen, jossa totesimme, että varajärjestelmän pumppu ei imekään vettä merestä, kun letkun liitos vuotaa.

Sunnuntaina heräsin aamulla puoli seitsemältä, ja joutessani paistoin sämpylöitä laivan hitaalla kaasu-uunilla. Yleisöä kävi harvakseltaan tutustumassa alukseen, kipparimme Ismo saapui laivaan, ja hänen sekä Reijon kanssa kuljeskelin illalla satamassa katselemassa siellä olevia ihmeitä: oli hotellilaivaa, ravintolalaivaa, parkkitalolaivaa sekä surkeita vanhoja pikkualuksia, joita omistajat yrittivät vimmaisesti kunnostaa.

130300 maanantai

Alusta valmistellaan tarmokkaasti lähtöön. Sahailen saunapuita niiden tilan täyteen ja sidon ruumassa olevia tavaroita kiinni, etteivät pääsisi liikkumaan merenkäynnissä. Viideltä iltapäivällä starttaamme, tietenkin koneella, sillä Göteborgissa on pitkä vuono ajettavana ennen avomerelle pääsyä. Pimeällä pääsemme nostamaan purjeet, aallokko on komea ja vesi räiskyy kannelle.

Purjehduksemme tarkoituksena on kiertue välimerellä, se on osa Pangean (pangea@iol.it) kampanjaa joka pyrkii vahvistamaan Etelä-Euroopan nuoria ja hauraita Reilun kaupan liikkeitä, tiedottaa Reilun kaupan ideasta poliitikoille ja kansalaisille sekä tuoda lisää julkisuutta maailmankaupoille.

140300 tiistai

Minut herätetään vahtiin klo 3, ja siitä seuraa kuusi tuntia työtä. Olen aika tyytyväinen järjestelyyn, sillä saan nauttia auringon laskuista ja nousuista, kun taas toinen vahti joutuu työskentelemään joko päivällä tai pimeällä. Tuuli on valitettavan tasainen eikä purjeita tarvitse säätää ollenkaan. Moottori jyrisee tuulivoiman apuna, sillä tuuli puhaltelee aika lailla vastaan eikä meillä ole aikaa luovia, kun Napoli odottaa.

Yhdeksältä alkaa vapaavahtini, ja vetäydyn punkkaan. Uneni läpi kuulen, että moottori sammutetaan. Savupiipussa, johon pääkoneen pakokaasujen ohella ohjataan öljylämmittimen ja apukoneen savut, on syttynyt nokipalo. Se ei ole vaarallisuudeltaan verrattavissa oikeaan tulipaloon, ja niin on käynyt Estellellä aikaisemminkin, mutta piipun täytyy antaa jäähtyä tuntikausia, ja sitten vielä puhdistamme putken niin hyvin kuin taidamme.

Odottaessamme ajelemme epämääräisiä kursseja reivatuilla keula- ja mesaanipurjeilla. Tuuli on hiljainen emmekä edisty matkan teossa. Kippari on valinnut reitiksemme Tanskan itäpuolen ja Kielin kanavan, mutta Tanskan saarien välissä joudumme vielä kerran vaihtamaan suunnitelmaa, kun erään salmen kartta puuttuu varusteistamme. Illalla saunon ja menen nukkumaan, moottori on taas töissään, meno on aallokossa heittelevää ja minä nukun huonosti.

Aamuyöstä keskiviikkona vahtini aikana ajelimme sivumyötäisessä parilla purjeella, mikä oli tietysti ihan liian vähäinen varustus. Yöllä taivas oli kirkas, ja aamu kaunis; Köpiksen ohitimme varmuuden vuoksi pyörittäen konetta, ja olihan siellä melkoisesti liikennettä.

160300 torstai

Minut herätetään vasta viideltä, kun tähtikirkkaassa yössä lähestymme kapeikkoja ennen Kielin kanavaa. Silmät tarkkoina kyttäämme porukalla loistoja sekä poijuja, ja selviämmekin kauniisti väljemmille vesille. Moottorista on alkanut vuotaa löpöä, ja sitä pumppailen koneen alta parempaan talteen ruotsalaisen Pärin kanssa. Hän on 15 hengen joukossamme ainoa ulkomaalainen, ammatiltaan sähkömies ja niinpä hänelle riittää aluksella koulutustaan vastaavaa työtä.

Aamulla sitten pääsemme kanavaan. Siellä on selkeästi kevät, linnut laulelevat rantapusikoissa ja lukuisat vesilinnut pesivät itse kanavassa. Lämpimältäkin tuntuu, ja laiva lipuu rauhallisesti konevoimalla. Pysäytämme erään kylän laituriin tehdäksemme vähän koneremonttia, ja pari henkeä pistäytyy ostoksillakin. Noin tunnin viivymme, mutta kohta polttoainetta taas vuotaa ja koko kuuma hökötys on palovaarallinen. Kanavassa on ns. tiktaaleja, pohjaan juntatuista tukeista tehtyjä kökköjä, jotka on tarkoitettu laivojen pysäköintiin. Kiinnitymme niihin tehdäksemme vähän syvemmän koneremontin ja yöpyäksemme, kun ei ole enää edellytyksiä päästä kanavasta valoisan aikaan ulos. Pysäköinnissä sattuu hassu juttu: laivan keulan nojatessa erääseen tiktaaliin, ankkuri jää sen päälle. Ensimmäinen tuntemamme veden yläpuolinen ankkurointi.

170300 perjantai

Vahdin laivan hyvinvointia klo 3 – 4, ja sen jälkeen nukuin lähes kahdeksaan, aamu oli tihkusateinen ja kevätlinnut lauloivat edelleen kuin kotona. Konemiehet avasivat moottorin ongelmasylinterin suuttimen, ja sieltähän löytyi törkyä. Yhdentoista tienoilla pääsimme taas lähtemään ja kahden aikoihin olimme ulkona kanavasta, ja matkasimme poijuilla merkittyä väylää mahtavassa 4 solmun myötävirrassa. Olipa mainiota olla todella liikkeessä, sillä alkumatka oli ollut hidasta. Hirmuinen sumu yllätti, ja jouduin keulaan kyttäämään poijuja, joilla väylämme oli merkitty, mutta monesti poiju kuitenkin huomattiin ensin ohjaushytistä, olihan heillä tutka käytössään. Päästyämme joelta avarammille vesille sumu hälveni, oikealta kävi melkoinen aallokko ja kun tuuli, niin nostelimme purjeitakin. Laivan keinunta alkoi vähän huipata.

Kielin kanavalta Englannin kanaaliin ajoimme navakassa 15 m/s pohjoistuulessa, alus saavutti 5 purjeella ilman koneen apuakin 9,5 solmua. Iso aallokkokin kävi suoraan sivulta ja keinutteli inhottavan voimakkaasti. Iltapäivän vahtini aikana kurssia täytyi nostaa, ja niinpä otimme Alfonsin töihin. Estellen pääkone on lähes 50-vuotias nelisylinterinen Alpha-diesel, jonka lempinimi on Alfons. Myöhemmin taas laskimme, mutta ohjaus kävi raskaaksi ja käytimme moottoria. Päivä oli monipuolinen - paistetta ja sadetta.

190300 sunnuntai

Aamuvahtini viimeisenä toimena nostimme isopurjeen keulapurjeen pariksi virsikirjalle, kun tuuli kävi ihan takaa. Jälleen herätessäni keulapurje oli laskettu, ja meno oli tasaista 10 solmua, ja näennäinen tuuli 3 m/s. Lämmitin saunan ja nautimme kylvystä ennen vahdin vaihtoa. Pian laskimme ison ja ajelimme vain moottorilla lähes tuulen vauhtia. Ohitimme Doverin liitukalliot ja kohta aurinko laski punaisena ydinvoimalan viereen ja hetken päästä täysikuu mollotti vastakkaisella suunnalla. Kirjoitin runonkin:

Viimeinen säe kertoo kiivaasta keskustelusta, jota laivaväki kävi retkemme organisoijan Uuden tuulen toimiston kanssa. Laivassa on Nokian kommunikaattori, jolla lähetellään päivittäin sähköpostia, ja tietysti myös otetaan vastaan. Ja matkamme ei suinkaan ole ihan valmiiksi päätetty, vaan vielä on miehityskin Välimerelle lopullisesti kokoamatta.

200300 maanantai, kevätpäivän tasaus

Englannin kanaali ajettiin koneella, kun oli suoraa myötätuulta juuri konevauhdin verran. Eipä ollut paljoa tekemistä, ja sain mennä nukkumaan hoidettuani ruorivuoroni. Herätessäni lähellä keskipäivää, huomasin ääneni kadonneen lähes tykkänään; siitä oli ollut ennusmerkkejä jo kahtena edeltävänä aamuna. Päivä oli lämmin, Cherbourgin jälkeen oli niin kova myötävirta, että aluksen nopeus nousi jopa päälle 14 solmun. Innostuin soittelemaan 'Cherbourgin sateenvarjojen' teemaa ja saman tien muutakin ranskalaista musiikkia. Maalailin Pärin kanssa keulakantta hiekan kanssa saadaksemme jaloille pitoa. Olen tehnyt paljonkin työtä yhdessä Pärin kanssa, johtunee siitä, että puhun ruotsia. Kippari ja perämies myös osaavat ruotsia, samoin Wellu ja toisen vahdin Ripa. Mutta muu väki on sitä nuorisoa, jonka mielestä pakkoruotsi koulussa oli pahasta, ja olen kuullut heidän valittelevan laiminlyöntiään.

Kippari ja perämies ovat ensimmäistä kertaa Estellellä, minä olen purjehtinut vuonna 1996, jolloin Wellukin oli mukana, mutta muu porukka on tullut tällä välillä. He ovat kuitenkin jo kerinneet kokea paljon Estellellä. Viidentoista hengen joukostamme on muodostettu siis kaksi viiden hengen vahtia, kaksi henkeä työskentelee keittiössä, samoin joko kippari tai perämies on aina remmissä valvomassa minne mennään. Konemiehiä on kolme. Laskelma osoittaa, että kaksi konemiehistä joutuu osallistumaan normaalin vahdin rutiiniin, kuten ohjailuun. Ruorityötä tulee kunkin osalle aina 75 minuuttia vahdissaan, paitsi yhdelle vain 60.

Ottipa taas koville herätä aamuvahtiin, mutta palkkioksi sain ohjata komeassa kuunvalossa. Auringonnousu jäi kuitenkin seuraavalle ruorihenkilölle. Olin kuitenkin ruorissa mainittavaan aikaan, kun Estelle poistui Englannin kanaalista ja siirryimme Biskajan lahdelle majakan vilkuttaessa vasemmalla. Kanaalin läpiajo oli ollut yksitoikkoista suoraa myötäistä, josta suoriuduimme koneella. Estelle ei – kuten eivät muutkaan purjealukset – kulje kauniisti suoraan myötätuuleen, ja toisaalta ei ollut tilaa ajaa siksakkia. Kanaalin ulosajon teki vaikuttavaksi vuorovesi; virtausten nopeudet olivat hirmuisia ja pyörteet kääntelivät laivaa mielin määrin, jopa 15 astetta tuossa tuokiossa ruorinpitäjän ehtimättä korjata asiaa.

Biskajan lahti on kuuluisa myrskyistään, ja olemme varautuneet jopa siihen, että saamme vastaamme myräkän, joka estää päiväkausia meitä pääsemästä eteenpäin. Itätuuli alkoikin voimistua ja samoin laivan keinunta. Flunssa teki tuloaan ja yritin levätä velvollisuuksieni välillä mahdollisimman paljon.

Iltapäivällä kone pysäytettiin ja jatkettiin purjein, kokous päätti, että purjehditaan, jos nopeus yltää 7 solmuun. Lahden ylitys vie tällöin päivän kauemmin kuin koneavusteisena, ja todennäköisyys myrskyn kohtaamiseen lisääntyy. Kohta moottori taas käynnistettiin, pidettiin kokous ja päätettiin ajaa kovaa. Meillähän on velvollisuus ehtiä Napoliin määräpäivänä.

Reissun ensimmäinen pyöriäishälytys, Teuvo huuteli että niitä on takaoikealle. Katja, Sohlo ja minä hyökkäsimme kannelle mutta emme nähneet kuin yhden evän vilauksen. Ohjasin vahtini aikana varsin paljon, kun Wellu ja Pasi korjasivat mesaanin repeämää ohjaushytin katolla. Keinutti vietävästi, ja mietiskelin, miten ompelu sujuu kun heittelee niin hirveästi. Vahdin vaihtuessa alkoi sataa ja uusi vahti otti purjeet alas tuulen simahtaessa.

Koneajon vuoksi vahtia ei pidetty kokonaisuudessaan hereillä, ja sain nukkua seitsemään. Päivä oli lämmin, 13 astetta, ja messin ovea pidettiin auki. Iltapimeällä innostuimme haravoimaan meren pintaa hakuvaloilla, ja näimme punaisia silmiä, jotka kuuluivat pinnalla hypähteleville otuksille.

230300 torstai

Tänään minulle tulee täyteen kaksi viikkoa Estellellä. Kuudelta alkoi ruorivuoroni, ja Espanjan nurkkakin ilmestyi näkyviin ennen kahdeksaa. Pelottavan Biskajan ylitys sujui kahdessa vuorokaudessa ja naurettavan helpolla, enimmäkseen miltei olemattomalla tuulella. Wellu kertoilee mielellään Biskajan ylityksestä eräällä toisella purjelaivalla, jolloin tuuli oli tosissaan raju.

Moottori sammutettiin ja purjehdimme etelää kohti, tuulen nopeus oli 7 m/s ja suunta 50-60. Konemiehet purkivat Alfonsin ja putsasivat suuttimet ja mitä kaikkea lienevätkään tehneet. Illalla moottori oli taas kasassa ja se pääsi töihin tulen väsähtäessä. Päivälämpötila oli 15 astetta, illalla lämmin tähtikirkas ilma.

240300 perjantai

Pörinäyöni päättyi herätykseen kolmelta, pirtin ovi oli auki kun lämpötila ylsi lukemaan 13 astetta. Päivällä nukuin hartaasti, iltapäivällä maalailin. Delfiinit järjestivät näytöksen sukeltelemalla keulan ali, niitä oli ainakin 8. Sadekuurokin tuli, mutta sillä hetkellä olin sisätöissä. Moottori sai laulaa iltaan asti, jolloin se pääsi yöpuulle länsituulen virittyä. Portugalin ranta on väliin näkyvissä, toisinaan GSM toimii, tosinaan ei.

250300 lauantai

Yritin nukkua mahdollisimman mittavat unet aloittamalla illalla varhain, mutta kolmelta herääminen oli ihan tavallisen karseaa. Edellinen vahti oli yltänyt reilun solmun keskinopeuteen, ja meidän aloittaessamme tuuli heikkeni entisestään. Sadepilven antaessa tilapäisen tuulenpuuskan nostimme keulapurjeen, mutta saadessamme sen ylös olikin jo taas pläkä, ja entistä pahempi. Sytytimme NUC-valot (not under control), ja kohta laskimme purjeet kokonaan alas läpsyttämästä. Seuraava vahti käynnisti moottorin.

Päivä oli kaunis ja lämmin, kannella oleskeli väkeä paidattomina ja työnteko ei oikein maittanut. Viitonen oli ylhäällä, iltapäivällä nostimme ison haruspurjeen, illalla myös ison, mesaanin, ykkösen ja kolmosen. Alkoi jo tuntua ihan purjehtimiselta, vahdin päättyessä alus paineli 5 m/s sivumyötäisessä viittä solmua! Ohitimme Portugalin läntisimmän niemen, oikealle jäi muutamia hauskoja saaria, joista osa on ihan kivilohkareen näköisiä.

260300 sunnuntai

Herätessäni laiva paineli edelleen etelää kohti, mutta nyt tuuli oli takavasemmalla; tytöt olivat purkaneet hankalan haruspurjeen. Tuulta oli kivat 4–5 m/s ja vauhti 5 solmua, lämpötila 13 astetta. Lissabonin edustalla väistelin kalastusaluksia. Kylmiön koneisto oli sipannut ja tuottaa vaihteeksi lämmintä, keittiöhenkilökunta kanniskeli vihanneksia ruumaan, jossa toivottavasti on pikkuisen viileää. Illalla vahdin vaihtuessa jiippasimme, sitten vielä opetin Sohloa soittamaan Delilah'aa kitaralla.

270300 maanantai

Herääminen otti koville, kun olin lykännyt nukkumaan menoa illalla. Vene kulki iloisesti, tähdet ja kuu loistivat taivaalla. Pohjantähti on mennyt oudon matalalle. Ruorivuoroni aikana tuuli vähitellen hiljeni. Vapauduttuani yritin lepäillä, mutta yritys keskeytyi julmasti, kun tuli kutsu purjehommiin. Ahkeroinnin jälkeen ylhäällä oli peräti 8 purjetta, nelonen oli edelleen ruumassa korjattavana, emmekä jaksaneet laittaa mesaaniharuspurjetta.

Noustessani puolipäivällä kertoivat muut uineensa pläkän aikana, mutta tuuli oli jo virinnyt sen verran, ettei uimari olisi enää pärjännyt laivalle. Ulkona oli shortsikeli, otimme aurinkoa paidoitta ja nautimme jäätelöäkin. Pasi kiipeili vaijereissa roikkumaliivin ja kahden köydenpätkän avulla, ja Sohlokin innostui ajatuksesta. Sohlolla oli myös omatekoinen uistin meressä, mutta kalaa ei tullut.

Laiva kulki vakaasti kurssiaan ihan ohjaamatta, Teuvo sitä hommaa taisi tehdä navigoinnin sivussa. Kirjoittelimme selvityksiä Gibraltarin tullia varten. Ripa jaksoi säätää yksin purjeita, ja laiva liikkuikin sen ansiosta mahtavasti, nopeusmittarin (solmua) ja tuulimittarin (m/s) lukemien suhde oli 4:3, ja näennäinen tuuli kävi ihan suoraan sivulta. Auringon laskiessa tuuli pakotti meidät jiippaamaan oikealle halssille, ja samalla laskimme haruspurjeet, mutta onneksi tuuli voimistui.

280300 tiistai

Aamuvahdin aikana lähestyimme jo Gibraltarin salmea, enkä vapaavahtini alkaessa katsonut olevan aihetta nukkua, sillä tulossa olisi rauhallinen satamayö. Puolen päivän aikaan olimme jo salmessa, jonka Espanjan puolella kohoavien vuorten harjalla seisoo ainakin sadan myllyn tuulipuisto. Afrikan rannalla on yksi muita korkeampi vuori, jonka huippu on pilvissä. Länsituuli työnteli meitä voimakkaasti kohti välimerta, mutta käynnistimme koneenkin, kun virta uhkasi painaa Estellen matalikolle.

Gibraltar ei ole niemimaan eteläisin kohta, vaan sen ja eteläniemen väliin jää lahti. Sinne tarjosimme, mutta Gibraltarin satamakapteeni ei luvannut laituripaikkaa, vain ankkurointimahdollisuuden. Viideltä olimme ankkurissa, mutta olimme asettuneet lähelle aallonmurtajaa, ja navakka tuuli sai ankkurin laahaamaan ja aluksen lähestymään kivikkoa. Niinpä Ismo päätti, että siirrytään Espanjan puolelle suojaiselle rannalle. Satama ei vastannut kyselyihimme, kun virka-aika oli ohi, mutta ainahan pääsee pois, jos ajetaan. Ismo kävi iskuryhmän kanssa maissa etsimässä jotain viranomaista, jolle ilmoittautua. Jossakin hän kävi ja palasi ilmoittamaan, että tässä yövymme ja maihin saa mennä hänen luvallaan. Saunan olin saanut lämpimäksi, saunoimme ja uimme, kaksi veneellistä väkeä vietiin maihin hummaamaan ja puolet heistä noudettiin takaisinkin.

290300 keskiviikko

Ikävystyttävä päivä, kirjoittelin matkaraporttia. Kippari kävi maissa kyselemässä ankkuripaikastamme, ja sai kuulla että se maksaisi 2000 mk/vrk! Pois vaan ja kiireesti. Tuuli oli asettunut jo suosiolliseksi Gibraltarin puolelle ankkuroimiseksi, ja siihenhän meillä oli jo lupa. Ennen lähtöä kävin vielä Tuukan kanssa veneellä noutamassa maissa olevat sankarit Joukon, Ripan ja Sohlon. Palatessamme Estellen ankkuria jo hilattiin ylös.

Gibraltarin puolta lähestyessämme saimme viestin, että tervetuloa laituriin. Se operaatio kesti pitkään, tuuli oli kiusallinen ja ensin meidät yritettiin houkutella koristeeksi rantaan, jonne olisi pitänyt pujotella ahdasta väylää aallonmurtajien välistä. Jäimme laituriin Estrella nimisen laivan eteen. Laituri oli liian lyhyt, ja Estellen keulapuomi sojotti pitkälle estellen muita aluksi kulkemasta suojaiseen marinaan.

Illan suussa läksin Pärin kanssa kaupungille, kiipesimme ensin rinnettä ylös katuja pitkin, ja kun ne loppuivat, pistäydyimme villillä rinteellä. Siellä majaili lokkeja, ja niitä parveilee myös ilmassa rinteen tuntumassa. Aurinko laski klo 20 meidän aikaamme - emme välitä ylittämistämme aikavyöhykkeistä vaan pidämme kellomme Göteborgin talviajassa Napoliin asti – ja laskeuduimme kaupunkiin. Lähellä rantaa löysimme englantilaistyylisen pubin, jota hoitivat Valerie ja Paula. Siellä nautimme pippuripihviä ja olutta, Pär oli ollut laivalla kasvissyöjä mutta nyt hän päätti sen jakson. Pikkukapakassa oli tunnelmaa, ja pääsimme juttuihin sekä henkilökunnan että asiakkaiden kanssa. Kymmenen jälkeen valuimme kylläisinä laivalle.

300300 torstai

Varsinainen kaupunkipäivä, läksin taas liikkeelle Pärin kanssa ja suunnistimme keskustaan, jossa Main Street on turistiputiikeille omistettu kävelykatu. Ihmettelimme menoa ja ostelimmekin jotain, Pär halusi korjauttaa kenkänsä, mutta ei onnistunut; kellonsa lasin hän sai uusittua kolmannessa liikkeessä palattuaan takaisin siestan jälkeen eli sisukkuus palkittiin. Ruokailimme kaupungilla nauttien perienglantilaista muonaa 'Fish and Chips'.

Kävimme pikaisesti laivalla ja läksimme sitten kiipeämään vuorelle nähdäksemme kuuluisat apinat. Arvioimme että ehkä tie on viisi kilometriä ja kestänee tallustella puolitoista tuntia saavuttaaksemme huipun neljässäsadassa metrissä. Arvio piti paikkansa, mutta ihan korkeimmalle paikalle emme päässeet. Tiet olivat huonosti viitoitettuja, ja ylhäällä oli useita kohteita. Matka oli aika hikinen, mutta ylhäällä lämpömittarini näytti vain 18 astetta. Ensimmäiset apinat näimme etäältä, mutta myöhemmin ne olivat tuttavallisempia, ja olisimme jopa ylettyneet silittämään niitä. Pari turistia ruokki otuksia kekseillä, ja nehän innostuivat siitä.

Gibraltarin kallio on lännen puolelta jopa kiivettävissä, mutta harjanne on ihan kapea, ja idän puolella on satojen metrien suora pudotus, tosin ennen rantaa löytyy taas vähemmän jyrkkää ja ihan tasamaatakin. Viihdyimme jonkin aikaa tutkimassa ja valokuvailemassa, ennen seitsemää läksimme alas. Rinteessä on ylemmällä matkan puoliskolla Kiinan muurin tapainen rakennelma, ja päällä portaat, ne on määrännyt rakennettavaksi Espanjan kuningas Filip II vuonna 1575. Portaat laskeuduttuamme löysimme pian myös kävelypolun alas kaupunkiin, ja pääsimme takaisin mukavammin kuin olimme menneet ylös, aikaakin meni vain 52 minuuttia. Matkalla totesin sotkeneeni itseni apinan paskaan, mutta saunassahan puhdistuin ja pesin myös pyykin. Kaksi muutakin sankaria oli kivunnut rinteeseen, he menivät lyhyttä tietä suoraan. Soittelivatkin välillä puhelimella, kun olivat eksyksissä. Pääsivät onneksi alas melkein ehjinä. Olin venevahtina klo 22-24, ja sitten pääsin nukkumaan onnistuttuani herättämään Joukon, kun vuorossa ollut Sohlo ei onnistunut heräämään.

310300 perjantai

Heräilin kahdeksan jälkeen valvottuani yöllä, kun väki mekasti messissä. Menin taas kaupungille postittaakseni kortteja, Reijo tuli kanssani. Homma tuli hoidettua ja palatessamme ennen yhtätoista kuulimme, että satamatoimistossa on tehty lähtöselvitys, meille toimitetaan vettä ja klo 14 meidän aikaamme pitää poistua.

Raportti Estellen matkasta Gibraltarista Napoliin

Gibraltariin saavuimme maaliskuun 27. päivä, olimme ensimmäisen yön ankkurissa Espanjan alueella ja siirryimme sitten Gibraltarin puolelle laituriin. Kylä on jonkinlainen turistipyydys, jyrkällä rinteellä tärkeimmät kadut ovat vaakasuuntaisia ja keskeisin niistä on pyhitetty jalankulkijoille ja turistirihkaman putiikeille. Itse niemi on pari kilometriä pitkä, yli 400 metriä korkea, asutus on lännenpuolella kun itäpuoli on pystysuoraa seinämää pientä alaosaa lukuun ottamatta. Muutamat meistä kiipesivät ylös tervehtimään apinoita, ja olihan niitä siellä, suurin osa väestämme apinoi vain kaupungissa ja laivalla.

Aprillipäivän aattona poistui alkumatkan kipparimme Ismo, Teuvo siirtyi päälliköksi ja jo jonkin aikaa Espanjassa lomaillut Lyde otti perämiehen paikan. Iltapäivällä ajoimme koneella ulos satamasta, nostimme pari purjetta sivumyötäiseen ja päästimme pääkoneen yli viikon tauolle.

Matka Napoliin jakautui sääoloiltaan kahteen vastakkaiseen jaksoon. Sardiniaan asti purjehdimme myötäisissä, suorastaan liian myötäisissä jotta olisimme voineet suunnata suoraan kohteeseemme. Loppumatka taas oli vastaista. Sattui tyyntä, jolloin saatoimme uida meressä laivaa nopeammin, ja oli myös reipasta tuulta; seuraavassa ote päiväkirjasta 5. huhtikuuta:

Iltapäivävahdissa ohjasi ensin Pär, ja silloin tuuli, mittari näytti Wellun mukaan jopa 22 m/s ja vauhti nousi 13 solmuun. Pär ohjasi ihan hulluna 75 minuuttia, mies oli aivan hikinen ja pyöritteli hengästyneenä kuin heikkopäinen. Minä jatkoin, mutta tuuli oli jo väsähtänyt ja vaihteli välillä 10-18 m/s. Mutta on sitä siinäkin lukemaa suhteelliseksi tuuleksi, kun alus paineli tuulta pakoon. Minä ajoin paljon rauhallisemmin kuin Pär ja annoin aluksen hakea kurssiaan yrittämättä hillitä sitä väkisin.

Ensimmäisinä päivinä ja öinä delfiinit seurustelivat kanssamme ahkerasti, sitten niiden määrä väheni olennaisesti, mutta kilpikonnia näimme lukuisia; Teuvo laski 7 yksilöä Ibizan jälkeen.

7.4. Lilluimme Cagliarin edustalla päivän ja yönkin tuulen väsähdettyä. Navigaattori ja ruorinpyörittelijä joutivat pelaamaan shakkia tai tietokoneella varustamopeliä, joka nousi ihan hitiksi. Mutta sitten sääennusteet lupailivat ihan myrskyjä ja ukkospuuskia, ja päätimme kiirehtiä määränpäähämme ajaen moottorilla ja purjeilla yhteistuumin. Tuulen suunta oli vastainen ja jouduimme luovimaan.

Kun olimme edellä aikataulusta, tuli huoli ettemme ehdi valmistella laivaa kiertuetta varten ennen perille saapumistamme. Päätimme säästää ihmisten voimia päivätöihin välttämällä heidän rasittamistaan valvomisella, ja pidimme yleensä öisin hereillä vain pakolliset kaksi henkeä. Pär rakensi lähes yksinään filmivanerista lattian kakkosruumaan, ja yhdessä minun kanssani väliseinän, jonka taakse voimme piilottaa laivan tarvikkeet pois näyttelyjen tieltä.

11.4. Aamutuimaan ankkuroimme Napolin lahdelle, viime vaiheessa tuuli vielä pakotti meidät ohjailemaan saarten ympäri ja vaihtelemaan halssia, ja ihan lopussa hidastelimme tarkoituksella tullaksemme perille valoisaan aikaan. Välimeri on paljon roskaisempi kuin Atlantti, törkyä näkee tuon tuostakin, ja ankkuripaikkamme oli sellainen, ettei suomalaisia huvittanut mennä uimaan. Heti pysäköityämme meitä tervehti vedessä saastepilvi, joka sisälsi paperitavaraa, pari kondomia ym. intiimihygieniatarvikkeita. Niinpä pari päivää myöhemmin tekaisin aiheesta laulunkin, tosin sen viimeistely tapahtui vasta laiturissa.

Kippari Teuvo luovutti päällikkyyden pikaisesti Lydelle ja poistui itse laivasta, seuraavana päivänä lensivät Suomeen Teppo ja Tuukka. Siinä meni T-kerho. Estelleä kunnostettiin edelleen ankarasti, työ jatkui vielä silloinkin, kun kiertueen järjestävät Pangealaiset jo pystyttivät näyttelyään.

13.4. Pääsimme tilapäiseen laituriin konttisatamaan. Siellä meitä odotti runsaslukuinen italialaisten viranomaisten joukko, oli myös Suomessa asunut Cristina neljän muun italialaisen kanssa, ja vähän myöhemmin saapuivat Pangean Gaga ja Gianpiero. Cristinan joukko majoittui Estelleen pariksi päiväksi, ja valmisti kahtena iltana maukasta ruokaa, mikä oli ihanaa vaihtelua. Kaupungissakin kävimme; lähin uloskäynti satama-alueelta kulki lukitun portin yli, mutta onneksi siinä oli oikein hyvät puolapuut. Napoli on maallakin roskainen, liikenne on hirmuista, kun vauhti on kova ja torvet soiden siellä kiilataan toisten autojen väleihin. Jalankulkijat ovat alistetussa asemassa peltilehmien täyttäessä tilat, ja suojateitä on harvassa.

Satamaan tullessamme joku ehti valokuvata laivan ja seuraavan päivän lehdessä oli juttu. Maisa ja Lotta lähtivät ajamaan Napoliin entisen kipparimme Teuvon autolla tiistai-iltana, ja lauantaina klo 2 he ihme kyllä olivat perillä. Volvon perä lähes viisti maata, kun takakontti oli pullollaan painavia maaleja sekä muita laivaan lähetettyjä tavaroita. Samana päivänä pääsimme siirtymään keskustaan, ja kiertueemme tilaajat aloittivat näyttelyjensä pystyttämisen ruumiin. Sohlo, Reijo ja Jouko aloittivat kotimatkansa Teuvon Volvolla. Vaihdoimme vielä illalla laivan paikkaa erään toisen lähdettyä.

Kovilla tuulilla laivaan istui usein väsyneitä lintuja, kerran eräs ihan Anniksen olalle. Yksi loukkaantui törmättyään laivan rakenteisiin, ja sen otimme lemmikiksemme. Ihme kyllä lintu ei oikaissut koipiaan vaan alkoi pikkuhiljaa toipua ja siitä tuli maskottimme. Olemme nimenneet sen Keijoksi, ja Napolilaiset ornitologit ovat todenneet sen olevan gaija-nimistä lajia, joka oikeastaan asuu pohjoisempana metsissä.

Raportti Estellen oleskelusta Napolissa

15. huhtikuuta iltapäivällä saimme tiedon, että meille vapautuu uusi laituripaikka keskustasta. Mikäs siinä, työ seis vaikka laivassa oli paljonkin tekemistä ennen kuin se valmistuisi näyttelykuntoon. Töijasimme taas kauniisti laituriin, sää oli tyyni ja lämmin. Laiturilla oli paljon ystäviä odottamassa, ja pangealaisten kanssa neuvottelimme tulevista kuvioista. Reijo, Sohlo ja Jouko poistuivat sillä Volvolla.

Illalla vaihdoimme jälleen laituripaikkaa sata metriä; pääsimme Palinuro- nimisen purjelaivan perään ja huomenna sen paikalle, kun se lähtee. Palinuro on raakatakiloitu, ja voi ihme sitä köysien paljoutta! Jokaisesta raa'an nokasta on köysi sekä eteen että taakse, ja usein vielä taljana siis kaksinkertaisena. Sitten on tietysti vielä nostimet ym.; maston ympärillä on niin paljon köysiä, että tuskin puuta erottaa.

Ensimmäinen toimintapäivämme oli todellinen supersuksee! Aurinko paistoi ja lämpötila oli 21, laiturilla esiintyi Pangean ohella Greenpeace. Sakkia kävi laivassa varmaan tuhat, sillalla täytyi pitää Kerberosta, joka rajoitti ihmisten tuloa. Paikalle oli haalittu bändi, johon kuului 5 fonia, neljä trumpettia, pari muuta torvea sekä kaksi haitaria ja lyömäsoittimia; taiteilijoita oli yli kaksikymmentä. Soittivat ensin tunnin pari laiturilla lattarimusiikkia, jatkoivat sitten laivassa. Söimme järjestäjien tarjoamaa pizzaa, ja sitten musisoimme vapaammin pienemmällä porukalla, minä mukaan lukien. Tunnelma oli todella katossa, ja avoimet ovet piti lopettaa pienellä väkivallalla, kun tulijoita jonotti yhä laiturilla. Estellen kuvia ja paitoja saimme kaupaksi noin 700 mk:n arvosta.

Illalla meitä oli viisi suomalaista ja muutama napolilainen menossa perinteiselle aterialle. Nautimme ensin jotain leivitettyjä pallukoita, sitten seurasi pastaruoka, vinoon leikattuja 5 senttisiä makaroneja ynnä ketsuppia, ja kolmantena oli vähän vaihtelevia tuotteita; lihaa, kalaa tai kasvisruokaa. Minä halusin kalaa ja sain mustekalaa. Jatkoimme mahat täysinä yökävelyä, päädyimme kohta komealle aukiolle, jossa kokeilimme napolilaista rituaalia. Silmäni sidottiin, ja sitten minun piti yrittää kävellä aukion yli toisen sivustan ratsastajapatsaiden väliin. Tein selkeän ympyrän lähtöpaikkaani. Kiipesimme kapeita kujia korkealle mäelle, joka oli lähellä Estellen taannoista ankkuripaikkaa. Ihailimme sieltä kaupunkia ja merta. Paluumatkalla meille tarjottiin vielä jäätelöä erikoisliikkeessä, valikoima oli mahtava ja maukas.

Tiistaina onnistuin saamaan lipun oopperaan ja olin onnessani. Napolillahan on asiassa perinteitä, mutta tällä kertaa ei esitetty italialaista oopperaa, vaan Shostakovitshin Lady Macbeth. Asettelu aika erikoinen, sillä orkesteri oli keskellä näyttämöä, etualalla jonkin verran esiintymistilaa, kahta puolen veivät portaat orkesterin taakse ylemmälle tasolle jossa sijaitsi päähenkilön vuode. Maisemat vaihtuivat projektorin heijastamina, välillä myös laulajan ilmeet suurennettiin. Esiintyjät olivat enimmäkseen venäläisiä, ja tekstitys italiaksi näkyi näyttämön päällä kuin karaokessa. Musiikki oli taattua laatua, ainahan se huvittaa, kun oivaltaa Shostakovitshin vitsit. Oopperassa on myös tavalliset venäläiset kliseet: talonpoikien joukkokohtaukset, vodkan kanssa läträäminen, papit ja poliisit. Esitys oli erinomaisen vaikuttava, ehdottomasti hintansa väärtti.

190400 keskiviikko, Oli sadepäivä, mutta yhdentoista tienoissa sade oli päättynyt, kun läksin Arin kanssa kaupungille ostaakseni maalaustarvikkeita, rälläkän teräsharjoja ja laikkoja. Pari tuntia meni kiertelyyn, emmekä saaneet kaikkea, mitä ostoslistalla oli. Kuljimme ihmeellisiä kujia, ja jouduimme jopa kalatorille, joka oli varsinainen ihme. Siellä pidettiin otuksia hengissä vedessä, oli mustekalaa ja simpukkaa ja tavallisiakin kaloja, ne useimmiten kyllä hengettömiä. Oli rauskua ja miekkakalaa, ja eräs niin kirkkaan hopeanhohtoinen kala, etten olisi uskonut sellaista löytyvänkään. Eräs joukostamme osti kadulta halvan videokameran, mutta huomasi laivalla, että laatikko oli vaihdettu ja siinä oli painona vain vesipullo.

200400 torstai. Läksimme 8 hengen voimin Pompeijiin, juna sinne meni vajaassa tunnissa ja asema on ihan Pompeijin kupeessa. Pompeiji on sellainen kuin sen tiedämmekin olevan, vain paljon isompi. Seinämaalaukset eivät ole niin hyviä kuin väitetään, tai emme ainakaan osuneet niiden kohdalle. Poukkoilimme sinne tänne ilman päämäärää sen sijaan että olisimme kiltisti noudattaneet opaskirjasen neuvoa kerätä herkkupaloja. Kaupungin kadut on päällystetty kivillä, ja reunassa on korotettu alue. Monessa paikassa kiviin on kulunut pyörien jäljet, ja syvin näkemäni ura oli vaaksan syvyinen. Ja katukivi ei ole pehmeää vulkaanista kiveä, jota on käytetty taloihin, vaan oikeaa kestotavaraa. Useita rakennuksia on restauroitu, ja seinäpinnoitteet on yritetty kiinnittää sementillä, joka ympäröi jäljellä olevia alueita. Sinne tänne on vitriineihin sijoitettu valoksia purkauksen alle jääneiden ihmisten raadoista, on myös kerätty viiniruukkuja sekä muita löytötavaroita erillisiksi näyttelyiksi.

Iltapäivällä kokoonnuimme kukin suunniltamme amfiteatteriin, jonka mahtavuus teki vaikutuksen. Se on todella iso ja korkea ja hyväkuntoinen. En kyllä voi sanoa, paljonko rakennelmaa on korjailtu. Testasimme akustiikkaakin; alhaalla kuuli hyvin oman äänensä, ja kuului se ylöskin piippuhyllylle. Paluumatkalla olimme niin tunnelmassa, että lauloimme junassa koko ajan jäyhien italialaisten ihmetellessä. Laivaan palatessani löysin vielä nuottiliikkeen, ja ostin kaksi kirjaa napolilaisia lauluja; toinen niistä on kitarasovituksia. Suomen kansan rakastamista iskelmistä monet ovat italialaista alkuperää, ja ihme kun ne ovat vielä enimmäkseen napolilaisia.

Pian kahdeksan jälkeen meidät noudettiin illalliselle, ensin taivalsimme jalan, sitten ahtauduimme täpötäyteen bussiin, jossa meistä kaikki eivät edes päässeet lipunleimauskoneen lähettyville. Bussi kiipeili ylös mäkeä, ja lopulta ulosti meidät, pienen kävelyn päätteeksi kapusimme ison kerrostalon kuudenteen kerrokseen. Siellä oli hulppean kokoinen asunto, valkeat seinät ja paljon korkeutta. Emäntänä oli eräs maailmankaupasta tuttu nainen, perheeseen kuuluu myös läsnä ollut tytär, sekä isä. Nautimme viintä, sitten kolmen lajin iltapalaa. Mitään erityistä ohjelmaa ei yhdessäoloon kuulunut, kuuntelimme jotain maailmanmusiikkia ja myöhemmin rupesimme kitaroimaan ja laulamaan. Kaksi oli Yamaha kitaraa, ja minä käytin tietysti toista. Lauloimme suomalaisporukalla ja lauloivat italialaiset, lauloimme yhdessä 'Bella ciao' ym. Suomalaiset poistuivat useammassa aallossa, minä yhden jälkeen italialaiskitaristin autossa.

Se on sitten pitkäperjantai, mutta mikään ei elämänmenossamme osoita sitä. Väkeä kulkee jonkin verran, pilssiveden kerääjä käy, töitäkin tehdään. Vieraitten joukossa käy italialainen suomenopiskelija, joka on ollut viime kesänä Kuopion kesäyliopistossa, käy myös muuan suomea puhuva suomalais- italialaisen perheen poika, vastaava tapaus oli laivalla jo keskiviikkona. Mies töikseen rakentaa saunoja, ja on hyvin kiinnostunut Estellen saunasta.

Illalla on Estellen vuoro järjestää bileet rannan ystäville. Keittiö valmistaa sapuskaa, viinejä hankitaan. Osa väestä on saunassa kun kellon lähetessä kymmentä laivan kannella jo lainehtii melkoinen ihmismeri. Tarkoitus on pitää ihan disko ruumassa, ja sitä varten on tuotu paikalle CD soitinkin. Mutta kuinkas käykään, alas laskeutuu muutama tyyppi kitaroiden kanssa, ja onhan minullakin omani. En kyllä pääse esittämään ohjelmistoa uudesta kirjastani kun mekkala on aikamoinen. Niinpä soittelemme 'O sole mio' kolmella kitaralla, ja kohta laulamme pari italialaista laulua. Ja myöhemmin paikalliset alkavat taas esittää niitä reggae kappaleitaan, joita kuulimme jo edellisenä iltana. Keittiöstä tulee kuumia leipiä, jotka on vahvasti maustettu valkosipulilla, sekä piirakkaa, johon on kätketty mm. perunaa ja kananmunaa. Sillä tavalla ilta sujuu pitkälle aamupuolelle, ja jossain vaiheessa väki alkaa jo harveta. Minuakin pyydetään esittämään suomalaista musiikkia, ja teenhän minä sitä, tosin porukalla on vaikeuksia hiljentyä.

Lopuksi kahden jälkeen napolilaiset haluavat jakaa meille lahjoja: saan pienen puunaamion ja luutunsoittajaa esittävän patsaan, alus saa pari eksoottista soitinta. Toinen puurunkoinen systeemi, jossa saranoituja rimoja lyödään yhteen ja metallilevyt helisevät. Toinen on ääneltään ja soittotavaltaan kuin brasilialaisten cueca rumpu, sanovat kutsuvansa sitä nimellä boboom vai miten se nyt olikaan.

Vielä muutamia mainintoja Napolista ja siellä olosta. Liikenteessä olemme oppineet sopeutumaan vallitsevaan kulttuuriin; kun autoilijat ajelevat reippaasti punaisia päin, niin tungemme määrätietoisesti kadulle, ja tähän mennessä liikenne on aina pysähtynyt. Itikoita on ilmestynyt kiusaksemme, kumma olisikin ellei niitä nousisi haisevasta vedetä. Lintumme Keijo katosi. Sen kunto parani ja yritti se jopa levitellä siipiään, ja räpisteli vastaan kiinni otettaessa. Vierailijoiden takia sitä ei voinut ulkoiluttaa kannella päivisin, joten se sai viettää siellä yöt. Ja eräänä aamuna sitä ei enää tavattu.

220400 lauantai. Viimeistä aamua Napolissa, taas on vähän usvaa ilmassa, mutta sehän usein haihtuu päivän mittaan. Tuulta kaivattaisiin, viimeiset päivät ovat olleet varsin tyyniä, ja sääkartta kertoo Italian yllä olevan nytkin korkeapaineen, joka ei ole minnekään menossa. Kaksi laihaa naista ilmestyi laivaan, Claudia ja Francesca. He ovat pangea väkeä ja lähdössä mukaan purjehdukselle Genovaan, samoin Angelo ja tuttu Gianpiero.

Ilma oli ihana lämmin ja lähes tyyni, kahden jälkeen laiva irtosi laiturista. Saattajia oli useita, Guido, Barbara, Enrico ym. Pasi ja Katja jäivät pois tehdäkseen tilaa italialaisille, Claudia on muuten portugalilainen ja Angelon tyttöystävä. muita uusia ovat Maisa, Lotta, Ilona, Ahti, Tapsu ja katalonialainen Nico, heistä tosin useimmat ovat olleet Estellellä joskus a ikaisemmin. Lähtö oli vähän tyylitön perä edellä, mutta hallittu. Ajoimme koneella hennossa vastatuulessa hyvän matkaa ulapalle, ja jouduimme törkylauttaan. Näin siis Napoli hoitelee jätteensä kippaamalla niitä mereen, tuulenvire kuljetteli kelluvaa tavaraa takaisin kohti kaupunkia. Lyhyen purjehdusyrityksen jälkeen palasimme koneen käyttöön voidaksemme myöhemmin nauttia purjehduksesta.

Raportti Estellen purjehduksesta Napoli – Genova

230400 sunnuntai oli kaunis, lämmin ja lempeätuulinen, uusien ensikertalaisten purjehtijoiden päivä siis oli loistava, meri tervehti heitä jopa delfiininäytöksellä. Kansainvälisellä porukalla maalasimme laivaa ja saimme kohtalaisesti jälkeä syntymään. Saunakin lämmitettiin jo ennen vahdinvaihtoa. Purjehduspäivä oli mitä parhain. Kevyessä kelissä leviteltiin miltei kaikki rätit sivumyötäiseen, aurinko paistoi ja meri oli vielä sileä. Tuulikin vähitellen voimistui niin, että vauhtia oli jopa 8 kt.

Pääsiäispäivän kunniaksi tarjoilimme mämmiä, joka oli laivalle tuotu minun erityisestä pyynnöstäni. Ilonakin sanoi olevansa hullaantunut mämmiin, ja ulkolaiset tykkäsivät siitä myös. Se olikin laadukasta, varsin makeaa ja minulle ihan tuntematonta euromerkkiä.

Yöllä palasimme idyllistä karuun todellisuuteen, navakka tuuli kävi vastaan ja kone käynnistettiin. Reivasimme ensiksi ison ja keulapurjeen, mutta emme kyenneet kiskomaan reivejä pohjaan saakka. Uudet purjehtijat olivat merisairaita, Ari oli flunssassa ja Ilona poti nyrjähtänyttä nilkkaansa. Keittiökin oli taudin kourissa ja Ahti kipparikin vähän heikossa kunnossa, työkykyisiä oli vain puolet porukasta.

Aallokko keikutti laivaa niin, että välillä tuli vettä kannelle eikä maalauksia voitu jatkaa. Tuuli hiljeni mutta laskimme keulapurjeen ja mesaanin jättääksemme vain ison tukipurjeeksi. Päivän mittaan saimme ihailla vuoristoisia saaria, montahan niitä ei ole mutta kirkkaan ilman ansiosta näkyvyys oli mahtava. Illan pimetessä olimme Monte Criston kupeella, Elba edessä ja kaukaisuudessa siintivät Korsikan huiput.

Tiistaiaamuna oli taas tyynempää, nostimme keulapurjeen ja mesaanin, molemmat reivattuina. Tuulen suunta oli sivumyötäinen, ja voimakin nousi vähitellen 7 metriin sekunnissa, ja muutamille tuli suuri halu purjehtimaan. Toisen vahdin alussa kävimme syvällisen keskustelun, ja sitten nostimme haruspurjeet ja purimme reivit isosta ja keulapurjeesta. Sairastuneetkin palasivat toimiinsa työkykyisinä ja Välimeri näytti taas Estellelle kauniita puoliaan.

Voi kuinka sitten kävikään! Tuuli väsähti ja purjeet läpsyivät pienessä aallokossa. Saimme hälytyksen, että halukkaat uimaan, kohta ajetaan koneella. Ja niin sitä mentiin, purjeet käärittiin ja vähän murehdittiin kaunista päivää, joka olisi voitu viettää merellä. Mutta Ahti hätäili satamaan ja kotiin.

Aallonmurtajan sisään ajelimme vielä päivän valossa, mutta töijaus kesti pitkään, kun meidät pantiin perä laituriin, mikä oli meille uusi kokemus. Alessia, Monica ja Emanuel olivat paikalla vastanottajien puolelta, ja kohta menimme joukolla paikalliseen pizzeriaan 'Tre caravelli'.

Genova on paljon siistimpi kaupunki kuin Napoli, joka kuulemma ei kuulukaan Italiaan. Satamassa ei kellu törkyä, vaan sitä kerätään pois aktiivisesti, vesi tuoksahtaa kuitenkin sen verran, ettei uiminen viehätä. Jo mereltä katsoen kylä vaikutti siistiltä, talot ovat puhtaita, satamakin siisti. Mutta pohjoinen onkin eri maata kuin köyhä etelä!

Raportti Estellen oleskelusta Genovassa

260400 keskiviikko. Aamu oli taas tavallinen satama-aamu, ei ollut kiirettä joten läksin päivemmällä kaupungille. Liikenne oli vähäistä, rännikadun olivat leveämpiä kuin Napolissa mutta kuitenkin rauhallisia ja roskakasat puuttuivat, onpa katujen varsilla lasin ja paperinkeräyspisteitä. Turisti-info on mäen päällä Ferrarin aukiolla, siinä on suihkulähde, vieressä ooppera. Museoita ja palatseja on joka puolella. Laiva siirrettiin iltapäivällä kyljittäin laituriin, ja oleskelumme aikana siinä useita kertoja eteen ja taakse, mutta kuitenkin niin pieniä matkoja, että suoriuduimme niistä vetämällä Estelleä ihmisvoimalla.

Illan lähestyessä Alessian opastuksella kävelimme asemalle, ostimme 600 liiran liput ja sitten nousimme jyrkkään mäkeen rakennettuun vinoon junaan, joka toimii vaijerivedolla. Alkumatka mentiin tunnelissa, asemia oli useita ja päätepysäkillä olimme jo varsin korkealla meren tasosta. Siitä sitten vielä jatkoimme jalan mäkeä ylös, ja sen jälkeen alas kapeaa käytävää. Jonkin ajan kuluttua koputimme porttiin, meidät ohjattiin talon pihaan, missä viiniköynnöksen alla oli pitkä pöytä odottamassa.

Pihasta oli komea näköala etelään yli Genovan, sataman ja Välimeren. Estellen keulapuomi näkyi, mutta suurimmaksi osaksi aluksemme kätkeytyi jo toisen laivan taakse. Kohta pääsimme pöytään, jonka antimet näyttivät niukoilta: jotain pavun palkoja, hiukan juustoa, muutama makkara. Viiniä ja vettä sentään oli. Mutta nehän edustivat vain alkupaloja, kohta tuli pastaa vihreänä ja punaisena, herkullista pääsiäispullaa, suklaamunan jätteet, ja mitä vielä mahtoikaan olla, en muista. Hämärä laskeutui ja satamassa paloivat valot, joku laiva suuntasi ulapalle ja lentokoneet laskeutuivat kentälle. Romanttista!

Seuraavana päivänä kävi kaksi tv ryhmää ja viimein puoli kahdeltatoista muutamat lehdistön edustajat. Myöhemmin minä ja Ripa maalailimme melkoisia alueita. Ja perjantaina vastasin hauskaan puhelinsoittoon: Estelle olisi tilattu näyttelyesineeksi Venetsian biennaaliin, laivaan olisi rakennettu puisto! Mutta kiertueohjelmahan oli jo suunniteltu, eikä sitä voinut muuttaa.

Genovassa oli meneillään suuri näyttely 'El Siglo de Genoveses'. Kävin erään siihen kuuluvan palatsin läpi, paljon oli mahtimiesten mahtipontisia tauluja, mutta löytyi oikeaa taidettakin. Estellen laiturilla on pitkä ja komea rakennus, siellä kiertueen järjestäjät pitivät varsinaista näyttelyä, ja siellä tarjottiin palestiinalaista cous cous -ruokaa, kun sateen takia ei voitu tehdä sitä laiturilla. Afrikkalaista rummutusta ja tanssiakin siellä esitettiin.

290400 lauantaina pitkin päivää pesin pyykkiä, olin jo monta päivää yrittänyt tyhjentää likavaatekoria, ja sitkeä työskentelyni sai palkintonsa myöhempinä päivinä.

Illalla läksimme kaupungille, meitä oli kolme suomalaista + Pär ja paljon italialaisia, Sardiniasta olevan Barbaran kanssa tutustuin erityisesti. Kävimme viinituvassa, joka näytti jotenkin hyvin perinteelliseltä.

Sitten läksimme kävelemään, näimme Kolumbuksen talon ja paikallispyhimyksen S. Lorenzon katedraalin, molemmat olin bongannut jo aikaisemmilla kierroksillani.

Sunnuntaina meidät oli kutsuttu jonnekin maaseudulle korkeaan vuoristoon iltapalalle, mutta kuljetusprobleemien takia osanottajamäärä oli rajattu. Itseni ohella lähti Ann Mari, Pär, Lotta, Ilona, Ari ja Nico. Italialaisjoukko oli suuri. Matka kävi maksullista moottoritietä, joka on vaihtelevasti tunnelia ja siltaa, taatusti kallis tie. Alue on varsin jyrkkärinteistä ja korkeuserot mahtavat.

Päädyimme kesämökille 800 metrin korkeuteen pohjoisrinteelle. Siellä kasvoi tavallista laitumen rehua, ruohoa ja voikukkaa, lemmikkiä, ja kukkipa muutama valkovuokkokin; kirsikkapuita oli rinteillä ihan villeinäkin kukassa. Ilma oli selkeästi viileä, vaikka päivä rannassa oli ollut lämpöinen. Mies sytytteli tulta ulkosalla olevaan tulisijaan, jossa oli laaja sisäosa, kapeampi suuaukko ja reilun metrin mittainen piippu. Leveän uunin reunoilla poltettiin puuta koko ajan kun pizzat paistuivat pohjana olevalla sileällä levyllä.

Ensimmäiseksi paistettiin metrin levyisellä vadilla lätty nimeltä farinata (uunin suun alaosa oli paistopellin mahduttamiseksi erityisen leveä). Se oli hyvä ja rasvainen. Pizzat laitettiin sitten metallisella leipälapiolla suoraan pohjalle. Paljon oli syöjiä, joten parikymmentä pizzaa meni sitä mukaa kuin niitä valmistui. Täytteitä oli monenlaisia, pohja varsin ohut suomalaisiin pizzoihin verrattuna. Kello oli kolme ja Vappuaamu, kun saavuimme laivalle, lämpömittari osoitti 22 astetta ja tuulenvire puhalteli aika voimakkaasti.

020500 tiistai. Riippumatto oli roikkunut keulapurjeen puomista useita päiviä. Siihen välillä ihan jonotettiin, ja Ilona oli maannut makuusäkissään yötäkin siinä. Ei ollut varsinainen yleisöpäivä, mutta olin luvannut esitellä Estellen sveitsiläiselle pariskunnalle, jonka olin tavannut pizzeriassa. Konehuoneessa vilkaisin apukoneen lämpömittaria, joka osoitti 100 astetta; tappi esti viisaria pääsemästä pitemmälle. Vesipumppua käyttävä kiilahihna oli katkennut, ja siksi lämpö nousi, onneksi kone ei ehtinyt vaurioitua.

Oli päästy iltapäivän puolelle, ja seuraavana odotti matka leijaa lennättämään Camogli nimiseen kylään. Sinne ajoimme reilun puoli tuntia junalla, kylä on jyrkässä rinteessä ja alhaalla on jonkinlainen uimakelpoinen lahti. Hiekkaa ei tosin ole, vaan sen sijasta meren hiomia litteitä kiviä. Monet ovat oikein hienoja voileipien heittelemiseen, mutta onpa joukossa kilonkin kokoisia. Aika epämiellyttävä materiaali kävellä tai maata. Vesi oli kylmähköä, mutta aurinko tarjosi suloista lämpöään, kunnes meni pilveen ja vettäkin alkoi sataa tihuuttaa. Genovan suunnassa välähteli salamoitakin.

Kello oli jo yli neljän, ja kaupassa kävijät olivat saaneet ruokaa siestan jälkeen. Meillä oli leipää, viinipulloja, kolmea juustoa, tomaatteja, sipuli, oliiveja. Napostelimme niitä aikamme, ja valmistauduimme leijan lennättämiseen. Tuulta ei ollut juuri nimeksikään, joten lennätys täytyi suorittaa hinaamalla. Meillä oli vastuunalainen tehtävä lennättää sateenvarjon muotoista leijaa, johon on kuvattu maailman kartta, ja leijan kuuluu kiertää ympäri maailmaa erilaisissa lennätystilaisuuksissa. Pär juoksi sen kanssa, joten velvollisuus saatiin täytettyä.

030500 keskiviikko. Laivalle tuli Leena Sirviä, joka asuu läheisessä kylässä, tehdäkseen juttua Etelä Suomen sanomiin. Viihtyi hyvin pitkään, ja oli vähällä jäädä saunaankin, pohdiskeli tullako jokin toinen päivä. Illalla kävin kylällä syömässä, ja äänen perusteella osuin jazzkuppilaan. Oli pianisti ja sähköinen piano sekä kontrabasso, jota ukko näpelöi ihan mahdottomasti. Sitten oli laiha nainen, joka kohta tuli laulamaan. Oli myös vähän poissaolevan näköinen fonisti, joka mahtoi olla ensimmäistä kertaa näiden kundien kanssa soittamassa. Loppuillasta laulusolisti vinkkasi erään miehen yleisöstä laulamaan, hän oli taitava, lauloivat duettoakin 'My favourite things', ja lopuksi tuli Summertime. Huone oli ihan pieni, jos meitä oli yli kymmenen henkeä, niin siihen piti jo laskea esiintyjätkin.

060500 lauantai.Viimeinen avoin päivä, ja taas illalla bileet laivassa. Iltapäivällä Lotta ilmoitti minulle, että minun toivotaan tekevän italiankielisen laulun lahjaksi isäntäväellemme. Olipa pikainen tilaus. Joskus viiden kieppeissä rupesin miettimään asiaa, ja kun näppäilin kitaraani, alkoi teema löytyä. Mutta ei mitenkään laulullinen, siitä kehkeytyi virtuoottisen kuuloinen instrumentaaliteos.

Katuteatteri valmistautui esitykseensä aivan Estellen vieressä, lainasivat meiltä penkkejä ja hiukan muitakin tarvikkeita. Rekvisiittana oli varsinkin kuhmuisia peltitynnyreitä, tikkaat, ja vähän muuta kierrätyskamaa. Hämärän laskeutuessa kolme nuorta naista aloittivat teoksensa, melkoista kohellusta se oli. Väkeä oli useita kymmeniä, ja lopussa selvästi toista sataa. Estellen miehistö seurasi teatteria keulapakalla ja keulapuulla, minä ja Pär verkossa.

Teatterin jälkeen aloitimme kutsumme ruumassa, Carlo kokkasi keittiössämme paikallista herkkua eli pastaa pesto-kastikkeen kera, minä laskeuduin ruumaan kitaroiden kanssa. Paikallinen trubaduuri aloitti laulun heti ja olikin taitava esiintyjä, kitaransoittotaitonsa oli kuitenkin aika puutteellinen. Kutsuilla oli paljon samaa sakkia, joiden kanssa olimme olleet vuoristomökillä. Esitin minäkin jotain, mutta enemmälti vieraat. Jostain syystä ihmiset saivat päähänsä lähteä jatkoille varsin aikaisin, ennen yhtä. Niinpä laiva lähes tyhjeni ja minäkin pääsin nukkumaan puoli kahdelta.

Sunnuntai oli Genovassa vuotuinen pyöräilypäivä, pitkin päivää Estellen ohi ajeli pyöräilijöitä. Innostuimme jopa yrittämään Estellen polkupyöräkirpparin taidekorttien myyntiä, ja muutama menikin. Siinä kauppaa tehdessäni ilmestyi laiturille nainen, joka ihmetteli että "Onko Estelle täällä?" Oli kuulemma ollutkin laivallamme töissä sen rakennusvaiheessa, ja nyt oli italialaisen miehensä kanssa käymässä tämän kotikaupungissa.

Maanantaina aamuvarhaisella laittelimme laivaa lähtövalmiiksi matkalle Savonaan, ja mukaan tuleva koululaisryhmäkin ilmestyi laiturille. Heitä oli 23, ja kun Gaga oli ilmoittautunut mukaan, niin oli selvä että minun, Pärin ja Gianpieron oli poistuttava laivasta ja matkattava maitse, ettemme ylittäisi 35 hengen maksimimiehitystä, mikä sekin oli tätä päivää varten anottu erivapaus.

Niinpä sitten olimme reppuinemme ja kahden kitaran kanssa laiturilla avustamassa Estellen irtoamista kaijasta, ja kohta ajoimme junalla kylään nimeltä Varazze, joka oli aika lähellä Savonaa. Juna kulki läpi tunneleiden, välillä oltiin ihan rannassa, pohjoispuolella oli aina kukkuloita. Varazzessa ostimme sämpylöitä, juustoa, kinkkua ja punkkua. Ja sitten löytyi ranta, laiskat mainingit kuohuivat hiekkaan ja muutama auringonpalvoja makaili hiekalla. Majoituimme paikalle, nautimme herkkujamme, välillä kävimme meressä, nukuimmekin. Kerran herätessäni vilkaisin ulapalle, ja siellähän se oli Estelle jo poistumassa näkökentästä. Purjeet olivat paketissa; olimme seuranneet hiljaista tuulta huolestuneina, mutta päättelimme aluksen kuitenkin purjehtineen, kunnes aikataulusyistä oli ollut siirryttävä koneajoon.

Alus löytyi satamasta ja pääsin saunaan. Savonan maailmankauppaväki on hyvin aktiivista ja heitä on paljon, järjestivät oikein virallisen vastaanotonkin heti ensimmäisenä iltana. Siellä pidettiin juhlallisia puheita ja tarjottiin maailmankaupan suun kautta nautittavia tuotteita.

Raportti Estellen päivistä Savonassa

090500 tiistai. Paikallisten yhteistyökumpaneittemme johtaja oli tarmokas Roberta, joka oli heti aamulla Estellellä muutaman muun työntekijönsö kanssa. Päivä sitten meni tuttuun tapaan, selostin vierailijoille laivan historiaa ja nykyisyyttä, ja joku paikalla ollut italiaano käänsi puheeni.

Savonan tarmokkaat maailmanparantajat järjestivät ohjelmaa jokaiseksi illaksi. Ensiksi oli siis se vastaanotto, toisena iltana satamassa piti konsertin 'Vagabond's shoes' niminen kantri- ja irkkumusiikkia esittävä yhtye. Konsertin aloitti 8 hengen rumpuryhmä, joka ei oikein svengannut, vasta kun puolet oli pantu pois, syntyi selkeämpää musiikkia. Rumpaleita soitteli useinkin laiturilla ihan epävirallisestikin; näkyy olevan muodissa ainakin Välimerellä. Rumpu on mukana myös katalonialaisella Nicolla, ja italialainen Carlokin harrastaa asiaa, vaikkei Estellelle soitintaan ottanutkaan.

Toisena iltana palatessani päivän retkeltä laivan likellä tarjottiin cous cousia, aluksen tuntumassa oli myös teatteriseurue antiikkisissa puvuissaan. Esitystä en nähnyt, mutta eräs Giorgio tuli laivalla vastaani ja kävi juttusille.

Viimeisenä iltana Estellen vieressä konsertoivat huilisti Viviana Marella sekä kitaristinsa Anna Veschi. Edellinen kuuluu Savonan maailmankauppaväkeen ja häneen tutustuin jo ensimmäisenä iltana, Anna asuu Genovassa. Viviana osaa hiukan englantia, ja kun hän oli ensimmäisenä iltana vähän verrytellyt, pääsimme ihan ymmärrettävän jutun alkuun. Mauro-niminen rumpalikin avusti konsertissa, mutta pysytteli melkoisesti taka-alalla. Äänentoisto oli sähköinen ja huono; kitaran sävy oli kova ja musiikin balanssit kovin pahasti hukassa.

Yhtye soitti aluksi Etelä Amerikkalaista kansanmusiikkia, tuli Villa Lobosiakin ja jopa 11. etydi soolona. Tytöt soittivat kaiken nuoteista, ja koin heidät paremmin klassikkotyypeiksi. Onnistunein esitys oli eräs Machadon kappale, jossa kitaran bassokuljetukset johtivat musiikkia ja huilu oli oikeassa arvossaan

Laivalla kävi useaan kertaan myös eräs Savonassa asuva rouva, joka oli osallistunut ihan alkuaikoina Estellen laittamiseen. Kaksi oli pientä lasta. Juttua piisasi niin Tapsun kuin Wellunkin kanssa.

Keskiviikkona eräs mies, jonka nimi on karannut muististani, väkeä retkelle kävelemään vuorille. Meitä oli aamulla innokkaina minun ohellani Ripa, Lyde, ja Markus. Kävelimme ensin melkoisen tovin Savonassa, sitten pääsimme autoon ja ajelimme länteen päin rantatietä. Rantakalliot nousevat yleensä melko jyrkkinä merestä, ja paikoin tie on hakattu kallioon, joskus se pujahtaa ihan tunneliin, mutta lävistää se myös kyliä ja joskus kulkee rannan läheisyydessä.

Ajelimme kaupunkiin, josta oppaamme on lähtöisin, ja läksimme taapertamaan nousevaa kujaa kohti pohjoista, aurinko paistoi lämpimästi eikä ollut kiirettä hoppuilla. Oppaamme esitteli matkan varrella olevia kasveja ja osasi sanoa niiden tieteelliset nimetkin. Myöhemmin hän kertoi olevansa luomutuotannon tarkastaja, siis töissä jollain tavoin maanviljelyksen kanssa. Ihmettelimme sitruunapuita, joissa oli kukkia sekä sitruunoita yhtä aikaa, osa hedelmistä vihreitä. Oliivipuita oli paljon, osa viljelyksessä ja osa hylättyjä tai villejä. Kasvoi rinteellä myös Pinus -sukuun kuuluvia mäntyjä, mutta ne olivat pieniä ja mutkallisia verrattuna pohjolan uljaisiin runkoihin.

Koko Liguria on vuorista, eikä siellä voi harjoittaa normaalia maanviljelyä. Ranta on nykyään suuresti turistikäytössä. Erikoiselta asumismuodolta näytti se, että jossain matalalla kukkulalla on yksi talo, jota on laajennettu lisäosilla tai monta yhteen rakennettua taloa, joissa voi asua ehkä viisi perhettä. Jäykästi englantia puhuva oppaamme kutsui tällaista rakennusta nimellä 'village'. Ylhäältä oli laajat näköalat merelle ja kaupunkiin, ennen seuraavaa huippua alue, jota paikallisessa puheessa mainitaan sanalla 'tasanko'. Ehkä se sitä olikin verrattuna jyrkkään rinteeseen. Rinnepolut oli kivetty, ja monin paikoin pengerretty, kun olisivat olleet muuten mahdottomia rakentaa. Pari tuntia taivallettuamme päädyimme ravitsemusliikkeeseen 'La grotta' eli luola. Rakennus on kalliolla ison luolan päällä.

Otimme alkupalat, salaatin ja useita erilaisia pastaruokia. Alkupalat jo häikäisivät monipuolisuudellaan, oli varmaan seitsemää herkullista sorttia. Pastaa oli kahta peruslaatua, kastikkeita oli ketsuppityyppi sekä vihreä pesto, molempiahan olin jo aikaisemminkin maistanut. Alkupalat maistuivat hirveän hyvälle, pasta oli sitten jo normaalimpaa laatua. Jälkiruuaksi nautimme vielä kahvia ja tiramisua.

Kävimme perehtymässä luolaankin, joka on arkeologinen aarre, siellä on asuttu jo jääkaudella, kun Ligurian rannikko oli asumiskelpoinen. Oppaamme mukaan merenpinta vaihteli, ja oli luolallakin asti. Epäilen kyllä, sillä taisimme olle parissa sadassa metrissä. Luolassa oli aidalla erotettu alue, jossa kaivaukset kesken. Ja opastaulussa mainittiin ajasta ihan 50000 vuoden taakse. Moni asia jäi vielä epäselväksi. Paluumatkalla kävimme oppaamme ystävän tarhalla keräämässä sitruunoita.

Viimeisenä päivänämme hoidin jätehuoltoa, kuskasin ruumaan kertyneitä pahveja, lasipulloja sekä muovijätteitä kutakin omiin keräyspisteisiinsä. Ja tietysti meillä oli sekajätettäkin, jota tyhjentäessäni erääseen roskalaatikkoon, näin siellä hyväkuntoisia vaatteita ja lakanoita. Estellen liinavaatevarasto sai hienon täydennyksen, myös konerättejä saatiin.

Illalla konsertin jälkeen Viviana lupasi minulle teekannun, kun oli kuullut minun kaipaavan sellaista laivaan, ja puolen yön aikaan sen noutikin. Otin hänet ja serkkunsa Estelleen ja keitimme teetä ja nautimme viimeiset keksit, joita olin ostanut Göteborgista.Soitin Vivianan kanssa napolilaista kirjaani, Beatleseita, yritimme vähän Vivaldiakin, mutta nuoteitta hän ei oikein pärjännyt missään niistä. Puoli kahdelta erosimme, kun serkkunsa kiirehti Genovaan. Minä olin seurustelun ohella hoitanut yöväijyäni, ja harvinaisen rattoisasti se olikin mennyt.

Savona-Barcelona

120500 Perjantai. Ihmeellistä kun kokouksessa päätetty aikataulu piti. Aamupala oli valmis puoli kahdeksalta, pian kone käynnistyi, köydet irrotettiin ja Estelle alkoi madella takaperin laituristaan. Hiukan väljemmässä paikassa satamalaitoksen veneen puskiessa keulaa sivusta kääntyi alus 180 astetta ja paineli ulos satamasta.

Väkeä oli mukana 19 henkeä, italialaisia Gianpi, Carlo ja Alessia. Kaikille ei riitänyt vuoteita, joten vuoromakuuta täytyi harjoittaa; Pär laittoi vuoteensa ruumaan ja olipa riippumatollakin käyttöä kannella. Tuuli oli miltei nollassa, mutta virisi sitten sen verran, että päästiin kokeilemaan purjehtimista. Lotan päivän kunniaksi yritimme laulaa Putte possun nimipäivää, mutta sanoja puuttui. Hauskan tunnelman saimme kuitenkin syntymään, ja tarjolla oli suklaavanukasta ja tietysti kahvin ohella myös haudutettua teetä, kiitokset Vivianan antamalle teekannulle.

Tämä Savonan ja Barcelonan väli oli oikein miellyttävä. Päivisin purjehdimme hiljaisessa tuulessa, ja öisin ajoimme koneella, jotta pääsisimme perille aikataulussa. Useimpina öinä saimme nukkuakin ihan riittämiin, kun ei ollut purjetöitä. Usein tuuli väsähti niin, että saatoimme nauttia uimisesta, uin jopa koko laivan ympäri ja kerran meillä oli vedessä kansainvälinen joukko harjoittelemassa kuviokelluntaa, eikä olisi malttanut millään palata laivaan. Nico on kova vesipeto joka jopa sukelsi Estellen ali!

Sattui sitten erityistä ohjelmaakin: näimme pinnassa kummallisesti käyttäytyvän delfiinin, ja lähetimme veneen pelastamaan sitä, laiva sai jatkaa vakaata kulkuaan. Kun vene saatii veteen, potilas oli jo jäänyt niin kauas perän taa, että siitä erottui vain ajoittain pystyyn nouseva evä. Puhelimesta kuului sitten kuitenkin, että sehän on pieni hai. Sukelsi upoksiin eikä sitä saatu pataan, ehkä se vain temppuili.

Delfiinitkin viimein kunnioittivat meitä tulemalla keulan eteen puolen tusinan yksilön voimin. Ja laivan kupeella uiskenteli joitakin isoja kaloja, mutta ne pysyivät sen verran syvällä, ettemme saaneet kunnon havaintoa tunnistaaksemme. Olisipa ollut kalastusvälineitä, niin mahdollisesti pakastin olisi rikastunut. Toisinaan myös tonnikalat hyppelivät.

Näimme myös valaita useaan otteeseen, valitettavasti kaukaa, niin että pää näkyi pienenä kumpuna ja suihku siitä ylös. Ja sitten pyrstö elukan sukeltaessa. Ja kerran näin valaan hyppäävänkin. Kohtasimme jopa 5 valaan parven. Se oli etäällä, mutta kohta oli edessä yksinäinen valas, vaan se sukelsi ennen kuin pääsimme kovin lähelle.

Barcelonaa lähestyessämme äkkäsi Henna vielä evän, joka vuorotellen nousi pystyyn ilmaan ja sitten taas läpsähti alas veden pintaan. Rauskuhan se siinä tuuletti uimavälinettään.

Barcelona

160500 tiistai. Saavuimme Barcelonan satamaan keskipäivällä ja aallonmurtajan takana laivaan nousi paikallinen luotsi, joka on pakollinen palvelija, ajoimme hyvin pitkään ihan satama altaan perimmäiseen sopukkaan. Pääsimme ymmärtääkseni niin lähelle kaupungin keskustaa kuin on mahdollista.

Barcelona on hieno kaupunki, sataman tienoo on laitettu huolellisesti, siellä on rakennettu jopa keinomäki ja monenlaista taideteosta. Palmut kasvavat rivissä ja osoittavat tietä Kolumbuksen patsaalle, joka puolestaan osoittaa merelle sormellaan, valitettavasti kaakkoon lännen sijasta.

Illalla kuljeskelin kylällä, ja totesin että maa on erilainen kuin Italia. Kivikujat ovat leveämpiä ja katukiveys jalalle miellyttävämpi. Siellä täällä on kirkkoja pienine pihoineen kuin Italiassa, mutta suuremmilla aukioilla on puita, ja Kolumbuksen patsaalta alkaa pitkä kävelykatu.

170500 keskiviikko. Ihastuin siis kaupunkiin, se on kiva ja järjestäytynyt, sataman laittoon on panostettu, jätteiden lajittelupisteitä on, jopa pyörätie kulkee ihan läheltä alusta. Mutta onpa kaupungilla nurjakin puolensa, Ripa ryöstettiin illalla. Ja vielä varsin raakaan tyyliin kuristamalla narulla kurkusta.

Barcelonan kuuluisin nähtävyys on Sagrada Família katedraali, arkkitehti Gaudín luomus. Kirkko keskeneräinen, ymmärtääkseni sen rakentaminen tyssäsi kun Gaudí kuoli oliko se nyt v. 1928. Mutta aamupäivällä kävin Alessian kanssa pyöräilemässä, kun eräs velvollisuus esti minua poistumasta pitemmäksi aikaa. Ajelimme koilliseen menevää pyörätietä. Meren rannalla oli playa toisensa jälkeen, kunnes tultiin öljynjalostamolle.

Lavastimme Estellen saapumisen uudestaan, kuuluisa näyttelijä Montserrat ... nousi keulakannelle ja luki tervetulojulistuksen ja minä soitin Myrskyluodon Maijan. Ymmärtääkseni menestyin oikein hyvin, vaikka paikka olikin meluisa. TV kameroita ja tavallisia kameroita oli paikalla rutkasti. Sitten lehdistö ja muutamat avainhenkilöt laskeutuivat ruumaan pitämään palaveriaan, lienee ollut viisi TV-ryhmää ja lehdistöä tuplasti.

Lounaan jälkeen viimein pääsimme nähtävyyksiä katselemaan, Minun lisäkseni oli Alessia, Pasi, Claudia ja paikallinen opas, jonka nimeä en muista. Ajelimme metrolla sinne katedraalille, ja kyllä se on parempi kuin mitä olen kuvista päätellyt, sillä seinissä on suuret määrät veistoksia. Kahdeksan tornia suunnitelluista kuudestatoista on pystyssä ja Jeesusta kuvaava korkein osa tykkänään rakentamatta. Pytinkiä rakennetaan koko ajan, ja oppaamme arveli sen valmistuvan kymmenen vuoden kuluttua. Vanhimmat osat ovat jo lian tummentamat, uudet vaaleampia. Uusissa osissa tyyli on hauskasti erilainen, paitsi itse rakennuksessa myös patsaissa. Viivyimme kovin lyhyen aikaa emmekä menneet sisälle. Kävimme vielä jäätelöbaarissa, irstailin annoksella jonka nimi oli Alaska, ja täytyy sanoa, että se ylitti sen mitä olin saanut kokea Italiassa.

Torstaina päivystin aamupäivällä brykalla, missä kävi koululaisryhmiä. Otin esiin Saaristomeren kartan esitelläkseni millaista meillä on. Katalaanit opastivat kävijöitä, joten minun ei juuri tarvinnut puhua. Iltapäivällä kävi TV ryhmiä laivalla kaksikin, Pär oli toisen kohteena, ja kohta minäkin, kun yhdessä esitimme isopurjeen sitomista. Ja sitten vielä istuimme kahvilassa tyhjien kuppien kanssa kuvattavina.

Perjantaina aamupalalla ei ollut tungosta, kun Annis, Wellu ja Carlo olivat poistuneet. Keräilin kamppeitani reppuuni, teki mieleni käydä aamulla katsomassa Barcelonan linnoitusta, mutta jouduin päivystämään laivalla, kun muilla oli tärkeämpiä tehtäviä. Neljän aikoihin saapuivat katalonialaiset kitaristituttuni Joan ja Miquel Estelleen.

Käytyämme katalonialaisella kahvilla Miquel erosi meistä pysäköintihallissa, ja Joanin kanssa ajelimme maanpinnalle. Kohta olimme Barcelonan liikenteessä, jossa kuskini ei mielellään ajele – pysäköintikin on ongelma – vaan käy kaupungissa junalla. Kun reittimme suuntautui läheltä konservatoriota, päätimme pistäytyä sielläkin, vaikka se edellytti laitonta pysäköintiä oven edessä. Talo on hieno sisältä, huoneet hirmuisen korkeat. Äänieristys ei ole riittävä, kun huoneissa on korkeat yksinkertaiset ovet. Talo on käynyt pieneksi, ja muutto pian edessä, uusi talo jo rakenteilla.

Joanin kotikaupunki Sitges on 40 kilometriä lounaaseen, sinne vie sekä moottoritie että vanha rantaa myötäilevä väylä. Halusin tietenkin matkan kulkevan rantaa. Pikkutie oli kapea ja mutkainen, ihme että isotkin autot ovat ennen selvinneet siitä. Polkupyörille ei oikein riittänyt tilaa, vaikka pari kappaletta niitäkin tapasimme.

Sitges on turistikaupunki, siellä on hotelleja ja saksalaisia turisteja, asumisen hintataso nousee. Herkullisen ilta-aterian jälkeen Joan vei minut vilkaisemaan kaupunkia. Meren rantaan oli parisataa metriä, siellä oli hiekkarantoja sekä kiviterasseja. Palmut olivat komeita, talot hyvin siistejä, ravintoloita yhtenään, pienet purjeveneet odottelivat vuokraajiaan maalla. Kävelimme rantaa, näimme sieviä rakennuksia ja aukioita. Läksimme kävelemään sitten pääkatua, joka oli ankea, kun kummallakin puolella ravintoloista kuului meluisaa musiikkia ja turistit pitivät ääntä. Kaupungissa järjestetään vuosittain kukkatapahtuma, jossa kadut peitetään kukin siten, että muodostuu kuvioita, ja eri kadut kilpailevat keskenään. Näimme muutamia valokuvia aiheesta.

Aamulla punnitsimme reppuni 26,6 kg ja suuntasimme Joanin autolle. Harmittavasti päivä oli sateinen, mitä ei pitäisi tapahtua tähän vuodenaikaan. Ajelimme pikkuteitä sisämaahan kylään nimeltä Sant Pau, josta Joan on kotoisin.

Ensimmäinen kohteemme oli esperantomuseo. Sitä pitää kylän eläkkeellä oleva apteekkari, joka on itse kerännyt kokoelmat ja järjestänyt ne. Vaikuttava laitos yhden miehen aikaansaannokseksi, on suomalaistenkin esperantolehtien vuosikertoja kirjoiksi sidottuina, ja suomalaisten Espanjaan lähettämiä kortteja. Zamenhofin patsaita on tietysti, ja katukin on nimetty hänen mukaansa.

Menimme Joanin äitiä moikkaamaan, tapasimme hänen veljensäkin, joka tahtoi viedä meidät tiluksilleen. Hän viljelee hedelmiä, päärynäpuissa olisi ollut viikon kuluttua syötävää, mutta kirsikoita pääsimme poimimaan ja ne olivat hyviä, vaikka eivät sitä makeinta laatua. Keräsin pari kiloa, laivalle ja itseäni varten.

Joan halusi näyttää minulle vielä Montserratin luostarin, joka oli Francon aikana ollut katalonian kielen ja kulttuurin turva. Kirkossa on jostain luolasta löytynyt musta madonna. Luostarissa toimii kuuluisa poikakuoro, ja yritimme päästä sitä kuulemaan, mutta ohjelmasta poiketen he pitivätkin messua. Luostari on hyvin korkealla, ainakin kilometrin, ja kun oli sateinen päivä, olimme välillä pilvessä ja huipulle näimme vain ajoittain. Vaikuttava paikka, ja kalliot olivat vähän eri tyyliset kuin yleensä täällä päin maailmaa, minusta ne muistuttivat 'Sagrada familia'-katedraalin torneja.

Barcelonaan saavuimme hyvissä ajoin, mutta Kolumbuksen patsaalta Estellelle päin vievä katu oli suljettu. Siitä aiheutui hirveä ruuhka kaupunkiin, ja meiltä meni tunti ajaa kiertotietä laivalle matkaa jonka kävelee vartissa. Pysäköintipaikkaa ei ollut tarjolla, joten kadun varrella keräsin tavarani ja sanoimme pikaiset jäähyväiset.

Laivalla hyvästelin paikalla olleet ja jätin heidät viettämään vielä viikon Barcelonassa. Estellen seuraava kohde on naapurikaupunki Tarragona, ja koko kiertue päättyy Lissabonissa kesäkuun puolivälissä.

Harjoittelua Estellellä     

Sivun yläreunaan