Omakuva

 


Tuulentie ja purjehdus

 

Tuulentie

Vuonna 1980 muutin Savoon, ja seuraavana kesänä pääsin miehistön jäseneksi purjeveneeseen nimeltä Tuulentie.

Kippari Osmo Tissari on itse rakentanut tämän Jokker28 -tyyppisen veneen. Osmo Tissari on ollut Kuopion pursiseuran hallituksen jäsen, ja olen ollut itsekin. Vaikka purjehdus enimmäkseen leikkiä onkin, olemme osallistuneet myös lukuisiin kilpailuihin, ja palkintojakin on kertynyt.


Tuulentie oli Päijännepurjehdus 1998 -tasoituskilpailun voittaja, osanottajia oli 111 venettä.



Tuulentie voitti Savon regatan ja Saimaa Ranking -kilpailut vuonna 2007.



Tuulentie purjehti Kuopion pursiseuran matkaveneiden mestariksi 2008.



Tuulentie voitti oman luokkansa Savon regatassa sekä vuonna 2009 että 2010.



Kiertopalkinto Jahti-laiva Jahti-laiva

Vasemmassa kuvassa voittoisa miehistö kippari Osmo Tissari, Vesa Pölkki ja Markku Pöyhönen heti komean kiertopalkinnon, Jahti-laivan luovutuksen jälkeen.


Oikeassa kuvassa Vesa ja Osmo ovat juuri sijoittaneet palkinnon kunniapaikalle Pursiseuramme majalla Pirttiniemessä. Olimme mukana myös Päijännepurjehduksen 30-v juhlaregatasssa 2002, ja sijoituimme silloinkin keskivälin paremmalle puolelle.

Unkarilaiset Tuulentiellä Purjehduskilpailu

Oikealla Purjehduskilpailu meneillään, kipparin on vaikea pidätellä hymyään kilpakumppaneiden jäätyä.


Vasemmalla Tuulentie Kuopion pursiseuran satamassa Pirttiniemessä voitetun tiistaikilpailun jälkeen kesällä 1998. Istumalaatikossa unkarilaiset ystävämme, vasemmalta lukien Antál, Katalin ja Imre, jotka olivat ensimmäistä kertaa purjeveneessä ja kastelivat housunsa paatin kallistuttua tuulenpuuskassa niin, että se hörppäsi vettä laidan yli. Kannella itse kippari Osku.

Kolovedellä Auringonlasku Kolovedellä

Vasemmalla Tuulentie Koloveden maisemissa. Minä itse laiskottelen kannella Oikealla Tuulentiestä kuvaamani auringonlasku suvasveden saaristossa.

Pirjo purjehtii Pirjo peloton

Pirjo Tuulentien ruorissa. Rouva hymyilee pelottomasti, kallistuu alus sitten oikealle tai vasemmalle.




Sivun yläreunaan